maanantai 29. elokuuta 2011

Le voyage – Matka maailman ympäri


Ravintola Hima ja Sali.

Sain tekstiviestin 15.8, koulukaveriltani. ”Me niin tarvitaan joku afrikkalainen nainen siihen”- luki viesissä. Olin otettu pyynnöstä. Hän oli tuottajana Le voyage – Matka maailman ympäri esityksessä.
Lupauduttuani vasta tajusin sen kuuluvan Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoon. Harjoituksia oli tulossa intensiivisesti kahden viikon ajan ja esityksiä Merikaapelihallissa kolmesti.

En ole ollut esiintymisryhmässä sen päiväkodin joulujuhlien jälkeen. Jännitti. Innosti ja kauhistutti. Ryhmässä meitä oli kolmekymmentä esiintyjää. Kansalaisuuksia kaikkiaan kuudesta maasta. Kaikilla oma taustansa tanssin parissa ja sitten olin minä, joka on tanssinut Sudanissa katujuhlissa ja kotona pelleillessä.
Ohjaaja Matti oli mukava. Huumori miehiä. Hänen kanssaan harjoiteltiin Fitjin saarten, tangon, salsan ja humpan askeleita. Uskoin pikään ennnen kenraaliharjoitusta, että tämä on ihan naurettavaa, mutta ompahan kokeillut millaista on olla tekemässä taidetta. En ollut kertonut kotiin harjoituksistani.

Kahdessa viikossa kaikki oli kasassa. Äänet, valot, askeleet, puvut ja mieli. Ryhmä tiivistyi 38 tunnin betonilattian hakkaamisen jälkeen. Polvet olivat tosin rasittuneet ja sukkiin pinttynyt hien haju. Olin vakuuttunut vasta kun tulimme kenraaliharjoituksiin ja Merikaapelihalli oli täynnä 60 kuoron ja orkesterin jäsentä. Korkeita sopraanoja ja matalia ääniä poukkoili seinissä ja kaikuivat hallin korkeuksiin. Ensimmäisenä yleisönä meillä oli lapsi- ja koulu ryhmiä. He olivat uskomattoman hyviä. He kommentoivat kaikkea ja ilmaukset tulivat häpeämättä ja suoraan. He nauroivat taitavan sopraanon hoilotuksille, katsoivat valopiuhoja ja lavasteita samaan aikaan, kun lavalla tanssi kolme ammattitanssijaa. Kiinnitettiin sellaisiin asioihin huomiota, mihin me aikuiset emme osaa. Lapset ovat aitoja ja kriittisiä. Harjoitusten jälkeen kerroin kotona osallistumisestani esitykseen.


Ensi ilta- meni erittäin hyvin. Oli juttu Helsingin Sanomissa. Tiimimme oli adrenaliinia täynnä vielä viimeisessä esityksessä. Olin iloinen, että osallistuin tähän matkaan. Ilman sitä, en olisi tavannut niin positiivisia ja tarmokkaita ihmisiä. En olisi tiennyt, että tangossa liikutaan aina kakka jäykkänä. En olisi tiennyt kuinka nostaa silmälasit nenälle seksikkäästi. Enkä olisi tiennyt pystyväni tanssimaan muita kun oman maan tansseja.
Kuten ohjaajamme hyvin sanoi: ” Monikulttuurisia tanssikursseja pitäisi sisällyttää kotouttamiseen”
 

1 kommentti:

  1. no nyt harmittaa etten nähnyt esitystä... hieno matka ainakin sulla! mun sisäinen tanssija on ollut hukassa ihan liian kauan.

    VastaaPoista