maanantai 29. elokuuta 2011

Le voyage – Matka maailman ympäri


Ravintola Hima ja Sali.

Sain tekstiviestin 15.8, koulukaveriltani. ”Me niin tarvitaan joku afrikkalainen nainen siihen”- luki viesissä. Olin otettu pyynnöstä. Hän oli tuottajana Le voyage – Matka maailman ympäri esityksessä.
Lupauduttuani vasta tajusin sen kuuluvan Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoon. Harjoituksia oli tulossa intensiivisesti kahden viikon ajan ja esityksiä Merikaapelihallissa kolmesti.

En ole ollut esiintymisryhmässä sen päiväkodin joulujuhlien jälkeen. Jännitti. Innosti ja kauhistutti. Ryhmässä meitä oli kolmekymmentä esiintyjää. Kansalaisuuksia kaikkiaan kuudesta maasta. Kaikilla oma taustansa tanssin parissa ja sitten olin minä, joka on tanssinut Sudanissa katujuhlissa ja kotona pelleillessä.
Ohjaaja Matti oli mukava. Huumori miehiä. Hänen kanssaan harjoiteltiin Fitjin saarten, tangon, salsan ja humpan askeleita. Uskoin pikään ennnen kenraaliharjoitusta, että tämä on ihan naurettavaa, mutta ompahan kokeillut millaista on olla tekemässä taidetta. En ollut kertonut kotiin harjoituksistani.

Kahdessa viikossa kaikki oli kasassa. Äänet, valot, askeleet, puvut ja mieli. Ryhmä tiivistyi 38 tunnin betonilattian hakkaamisen jälkeen. Polvet olivat tosin rasittuneet ja sukkiin pinttynyt hien haju. Olin vakuuttunut vasta kun tulimme kenraaliharjoituksiin ja Merikaapelihalli oli täynnä 60 kuoron ja orkesterin jäsentä. Korkeita sopraanoja ja matalia ääniä poukkoili seinissä ja kaikuivat hallin korkeuksiin. Ensimmäisenä yleisönä meillä oli lapsi- ja koulu ryhmiä. He olivat uskomattoman hyviä. He kommentoivat kaikkea ja ilmaukset tulivat häpeämättä ja suoraan. He nauroivat taitavan sopraanon hoilotuksille, katsoivat valopiuhoja ja lavasteita samaan aikaan, kun lavalla tanssi kolme ammattitanssijaa. Kiinnitettiin sellaisiin asioihin huomiota, mihin me aikuiset emme osaa. Lapset ovat aitoja ja kriittisiä. Harjoitusten jälkeen kerroin kotona osallistumisestani esitykseen.


Ensi ilta- meni erittäin hyvin. Oli juttu Helsingin Sanomissa. Tiimimme oli adrenaliinia täynnä vielä viimeisessä esityksessä. Olin iloinen, että osallistuin tähän matkaan. Ilman sitä, en olisi tavannut niin positiivisia ja tarmokkaita ihmisiä. En olisi tiennyt, että tangossa liikutaan aina kakka jäykkänä. En olisi tiennyt kuinka nostaa silmälasit nenälle seksikkäästi. Enkä olisi tiennyt pystyväni tanssimaan muita kun oman maan tansseja.
Kuten ohjaajamme hyvin sanoi: ” Monikulttuurisia tanssikursseja pitäisi sisällyttää kotouttamiseen”
 

perjantai 12. elokuuta 2011

ARS11


Istun Kiasman kahvilassa.
 Olen kiertänyt ARS11 näyttelyn kymmeniä kertoja opastaen, ystävien kanssa, yksin ja seuraillen muita. Monet teokset herättävät minussa positiivisesti voimakkaita tunteita ja toiset ärtymystä ja en ihan ymmärrä- ilmeitä.
Voimakkaimpia tunteita herättää minussa El Anatsuin rautainen kierrätysteos aulassa. Sen massiivisuus, värit ja raudan terävät pinnat on mahtava yhdistelmä Kiasman niin pelkistettyyn valkoisiin seiniin ja linjoihin. Neljännen kerroksen rampista näkee parhaiten sen koon suhteessa vieressä käveleviin ihmisiin. Sieltä pystyy myös erottamaan kaikki rautalangat, rautapalojen epäsymmetrisyyden, ruosteen ja pienet yksityiskohdat palojen väreissä. Se on mielestäni parhaimpia teoksia näyttelyssä. Muista elävästi vielä, kun näin sen ensimmäistä kertaa avajaispäivänä ja tyrmistyin sen kauneudesta.

Epämiellyttäviä tunteita minussa herättää kaksi teosta; Elina Salovaaran Nunna valokuvat (4.krs) ja Samba Fallin videoteos (5.krs). Molemmat saavat karvat pystyyn ihan toisesta syystä kun ihastumisesta.
Nunna valokuvat ovat hyvin ristiretkiin leimautuvia ja esittelyteksteissä ei kerrota enempää niiden tarkoituksesta. Ärsyttää myös esittelytekstin kohdat missä taiteilijan ystävät kertovat hänen näyttäneen Neitsyt Marialta. En näe mitään yhteistä feikatussa nunnassa ja Neitys Mariassa. Haastattelimme Salovaaraa teoksestaan Maailma Kylässä festivaaleilla kesällä Kiasman Kultujen (kulttuuritulkkien) kanssa ja en saanut vakuuttavuutta enkä uutta näkökulmaa katsoessani valokuvia. Vaikka kuvat ovat lavastettuja niistä näkyy mielestäni keskeneräinen työ. Haluaisin tietää, mitä taiteilija pyrki saavuttamaan tehdessään teosta?
Samba Fallin video taas on vain karmaiseva sen todenmukaisuudella. Video kertoo mielestäni ihmisten materialisoitumisesta, työnarkomaniasta, uniongelmista ja epätasapainoisesta maailmasta, jossa syötetään sairauksia, lääkkeitä ja valmiita ajatuksia heikoille ihmisille.
Nämä ovat mietteitäni muutamasta teoksesta näyttelyssä. Muutkin teokset ovat myös keskustelua herättäviä ja ovat varmasti jollekkin toiselle paljon miellyttävämpiä.
***
Kuten aikaisemmin mainitsin, pidän yksityiskohtien etsimisestä ja vaihtoehtoisesta katselutavasta näyttelyissä. Näin erittäin tuttu teos saa uusia ulottuvuuksia ja alkaa kiinnostamaan enemmän. Kerro teille muutaman nippeli tiedon ARS11:sta.
Georges Adéagbon Mannerheimin ja Napoleonin kohtaaminen- teoksessa läytyy 19 Napoleonin ja 11 Mannerheimin kuvaa, 30 puuesinettä, 5 tölkkiä, 39 helminauhaa, 4 pulloa ja yksi puhelin. Ja Romuald Hazoumenén Sateenkaarikäärmeessä on 478 kanisteria.

Kyllä, laskin kaikki.

maanantai 1. elokuuta 2011

Trenditietoiset on tärkeä kohderyhmä


Kesän aikana on yhä enemmän ilmestynyt nuorten aikuisten  järjestämiä  ex-tempore tempauksia ja tapahtumia eripuolilla Helsinkiä. On ollut vesisotaa rannalla, tanssijaisia, yö- pyöräilyä ja puisto piknikkejä. Ja ravintola päivät ovat vielä edessä. Listaa näistä itse ohjautuvista ja facebookin kautta leviävistä tapahtumista voisi jatkaa loputtomiin.

Nykyään ei tarvitse isoa tapahtumajärjestäjää organisoimaan ihmisten tapaamisia ja tarjoamaan heille kulttuuria, kun sen voi tehdä itse. Kaupunkilaiset ovat entistä tietoisempia siitä, mitä he haluavat ja millaise verkostoitumismahdollisuudet erilaiset tempaukset tarjoavat. Puhumattakaan tyylistä ja näyttäytymisen tärkeydestä trendikkäässä seurassa. Tapahtumissa näkee mikä on tämän hetkinen vaate, musiikki, meikki ja hiusmuoti. Ollaan pukeuduttu persoonallisesti. Tapahtumiin osallistuessasi tunnet olevasi osa maailmaa, joka on määrätietoinen, varakas, monikulttuurinen, rohkea, kaunis ja trenditietoinen. Se maailma on Helsinki. Ja sitä nämä nuoret (22-35v) aikuiset ihmiset markkinoivat minne menevät; Milanoon, New Yorkkiin, Madridiin ja Pariisiin. Heidän tietoisuus omasta identiteetistään antaa hyvän kuvan tulevaisuuden Suomesta.
Toivottavasti näitä ihmisiä pystyisimme hyödyntämään ja heille myös tarjoamaan sellaista mistä he voisivat puhua ystävilleen maailmalla.
He ja heidän ystävänsä ovat valmiita maksamaan laadusta ja elämyksistä.

Pidemmän päälle uskon, että koko pääkaupunkiseutu alkaa kehittymään entistä enemmän avoimemmaksi, ihmisläheisemmäksi ja Eurooppalaistuu hyvää tahtia. Asioilla kun on taipumus levitä. Ja onneksi hymy tarttuu.

Wisam,  Linnunlaulusta.