Kun Turku vietti viime vuoden
Euroopan kulttuuripääkaupunkina, yksi päätapahtumista oli laaja Tom of
Finlandin tuotantoa esittelevä näyttely. Jo etukäteen juhlittiin, että “Nyt Tom
of Finland alias Touko Laaksonen palaa kotiin!” En tunne Touko Laaksosen elämäntarinaa
kovin tarkasti, mutta luulenpa, ettei hän olisi arvannut näyttelynsä saavan tällaista
kotiseutuylpeää juhlavastaanottoa, eikä varmaan moni muukaan. Oli kuitenkin
kaksi tahoa jotka tiesivät paremmin, kalifornialainen Tom of Finland –säätiö ja
Turun kulttuuripääkaupunkisäätiö, jotka varmistivat että Turku 2011 -vuoden
ohjelmassa oli muutakin kuin juhlavuosien pompöösia peruspönötystä. Joskus ajat
muuttuvat nopeammin kuin luulisi ja saa yllättyä iloisesti. Tompan ja muiden
taiteilijoiden näyttelyihin tutustui Logomossa 248 000 ihmistä. Se on paljon,
kun ottaa huomioon että kaupungissa on 178 564 asukasta.
Juhlavuodet ovat kaupungeille haasteellisia, tasapainoilua spektaakkelien, sponsorien, yleisön ja tekijöiden odotusten ja toiveiden välillä. Turku 2011 -vuoden päätavoitteet olivat hyvinvointi, kansainvälisyys sekä luova talous ja kulttuurivienti. On kiinnostavaa, että ensimmäisenä listalla on hyvinvointi. Tom of Finland-näyttelyn valinta keskeiseen rooliin juhlavuoden ohjelmassa on mielestäni luettavissa myös niin, että Turku halusi kulttuuripääkaupunkina osoittaa olevansa paikka, jossa homot ovat arvostettuja yhteisön jäseniä ja heidän halutaan viihtyvän ja voivan hyvin. Viemällä myös viralliset juhlavieraat tutustumaan näyttelyyn, kaupunki mielestäni allekirjoitti tämän. Nyt Wäinö Aaltosen museo ja Åbo Akademin kirjasto haluavat koota Turkuun pysyvät kokoelmat Tom of Finlandin töistä sekä taiteilijaan liittyvistä aineistoista. On siis kyse muustakin kuin juhlapuheista.
Juhlavuodet ovat kaupungeille haasteellisia, tasapainoilua spektaakkelien, sponsorien, yleisön ja tekijöiden odotusten ja toiveiden välillä. Turku 2011 -vuoden päätavoitteet olivat hyvinvointi, kansainvälisyys sekä luova talous ja kulttuurivienti. On kiinnostavaa, että ensimmäisenä listalla on hyvinvointi. Tom of Finland-näyttelyn valinta keskeiseen rooliin juhlavuoden ohjelmassa on mielestäni luettavissa myös niin, että Turku halusi kulttuuripääkaupunkina osoittaa olevansa paikka, jossa homot ovat arvostettuja yhteisön jäseniä ja heidän halutaan viihtyvän ja voivan hyvin. Viemällä myös viralliset juhlavieraat tutustumaan näyttelyyn, kaupunki mielestäni allekirjoitti tämän. Nyt Wäinö Aaltosen museo ja Åbo Akademin kirjasto haluavat koota Turkuun pysyvät kokoelmat Tom of Finlandin töistä sekä taiteilijaan liittyvistä aineistoista. On siis kyse muustakin kuin juhlapuheista.
Samaan aikaan Helsingissä ja
naapurikaupungeissa eletään vuotta maailman design-pääkaupunkina (WDC 2012). “Yksi
keskeisimmistä tavoitteistamme on, että designin rooli liike-elämän moottorina
ymmärrettäisiin entistä paremmin. Ei ainoastaan kansainvälistä kauppaa tekevissä
globaaleissa firmoissa, vaan myös paikallisesti toimivissa pienissä ja
keskisuurissa yrityksissä. Hyvä design on paitsi parempaa elämää myös parempaa
bisnestä.” Vaikuttaa siltä, ettei WDC-vuoden kohderyhmä ole ihmiset, vaan yritykset
ja niiden hyvinvointi, eli parempi tulos. Sikäli ei ole kummallista, että
juhlavuoden ohjelma Paviljonkia lukuun ottamatta on jäänyt minulle etäiseksi.
Tapahtumaideoita kerättiin paljon, mutta tunteeko kukaan ketään, jonka idea
oikeasti rahoitettiin ja totautettiin? Kävikö niin, että design-vuodesta tuli pääsponsorien
mainostaulu?
Miksi helsinkiläisiä designereita, muotoilijoita tai taiteilijoita ei näy? Ei edes huippuja. Missä ovat esimerkiksi näyttelyt Tove Janssonin kirja- ja lehtikuvituksista, muumisarjikset ja pilapiirrokset? Kansainvälisesti tunnetuin lastenkirjailijamme, kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä ja kuvataiteilija Tove Janson asui suurimman osan elämästään täällä, miksi Helsinki ei juhli? Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun kaupunki ei ymmärrä omaa parastaan.
Museoneuvos Anneli Ilmonen vastaa
puheluuni Tampereella, hän oli taidemuseon johtajana teoslahjoituksen
vastaanottaja, kun Tove Jansson, Tuulikki Pietilä ja Pentti Eistola antoivat
Tampereen taidemuseolle n. 2000 teosta käsittävän teoskokoelman vuonna
1986. Muumilaaksoa on sen tilapäisessä sijoituspaikassa, Metso-kirjaston
kellarissa, käynyt sen jälkeen ihastelemassa yli miljoona kävijää. Se on aika
hyvin, kun ottaa huomioon, että kaupungissa asuu 215 529 ihmistä.
Ilman Ilmosen aktiivisuutta
Muumilaaksoa olisi tuskin Tamperelle saatu, sillä Ilmosen aloittettua
keskustelut Tuulikki Pietilän näyttelyn järjestämiseksi juuri kaupungin
omistukseen siirtyneessä taidemuseossa, kävi samalla ilmi, että myös Tove
Jansonilla oli paljon teoksia, joiden tulevaisuus askarrutti taiteilijaa. Seuraavana
kesänä taidemuseolla oli esillä Tuulikki Pietilän grafiikkaa, Tove Jansonin
kuvituksia ja heidän, yhdessä Pentti Eistolan kanssa, rakentamiaan Muumitaloja
ja kuvaelmia. Aika oli täpärällä, taiteilijat olivat ilmoittaneet, että joko
teokset siirtyvät kaupungin haltuun heti näyttelyn päätyttyä, tai sitten ne eivät
enää Tampereelle palaa. Ilmonen järjesti ateljeevierailun Helsinkiin
vakuuttaakseen kaupungin virkamiehet ja poliitikot ideasta, muumit kun eivät
vielä silloin olleet niin tunnettuja kuin nykyään. Monien vaiheiden jälkeen
Tampereen kaupunginhallitus kuitenkin ymmärsi ottaa teoslahjan vastaan ajoissa
ja maailman suurimman mansikkakakun kera heinäkuussa 1987. Onnea, huikea
kokoelma uniikkia, suomalaista taidetta siirtyi Tampereen kaupungin
omistukseen.
Lahjakirjassa määritellään selkeästi
kokoelman käyttöön liittyvät ehdot, Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä halusivat
taiteilijoina ymmärrettävästi, että heidän teoksensa pysyvät taidemuseokontekstissa.
Mutta vieläkin, neljännesvuosisadan ja miljoonan kävijän jälkeen kokoelmalta
puuttuvat omat tilat. Toivottavasti Tampereella osataan jo antaa arvoa Anneli
Ilmosen kaltaisten ihmisten kykyyn tarttua hetkeen ja saada aikaan jotakin
ainutlaatuista. Vaikka ei se valitettavasti kyllä siltä vaikuta, ottaessani
yhteyttä Muumilaaksoon, sain kuulla, että muumeja sullotaan taas uuteen väliaikaiseen
kellariin Tampereen Taidemuseossa.
Tampereella on käsissään
ihmeellinen aarre, mutta miksi se on kätketty kuin taikurin hattuun? Lisärakennus
muumeille ja muulle kokoelmalle odottaa rakentajaansa Taidemuseon vieressä, eikö
siihen olleet jo paikka ja piirustuksetkin valmiina? Ei ole mikään konsti olla
rohkea, jos ei pelkää, kirjoitti Tove Jansson. Eikä peruskiven muurauksen
kanssa tarvitse odottaa juhlavuosia, kun kokoelma avataan uusissa tiloissa,
niin juhlat Tampereella vasta alkavat!
Muumit muuttivat aikoinaan
Tampereelle, koska Helsingissä lahjaa ei haluttu tai ymmärretty ottaa vastaan.
Anneli Ilmonen ei halua kommentoida taiteilijoiden, vuosia ennen Tamperetta,
Helsingille tekemää lahjoitusyritystä. Ja ymmärtäähän sen, kokoelma saatiin
Tampereelle ja loppu on taidehistoriaa.
Katriina Rosavaara