lauantai 24. marraskuuta 2012

Homomuseo


Ensimmäinen seksuaalivähemmistöjä käsittelevä museo perustettiin Berliiniin. Schwules Museum (Gay Museum) sai alkunsa kaupunginmuseon suositusta Eldorado-näyttelystä (1984), joka oli ensimmäinen nykaikaista homoelämää tutkiva näyttelykokonaisuus. Näyttelyä seurasi LGBT-aiheisiin perehtyneen säätiön perustaminen ja museo avattiin Kreuzbergissa sijaitsevan homobaarin yläkertaan 1985. Vuonna 2009 museo sai ensimmäisen kerran rahoitusta julkisista varoista ja ensi vuonna museo muuttaa suurempiin tiloihin Tiergartenin kaupunginosaan. Museon kokoelma sisältää valokuvia, videoita, elokuvia, äänitteitä, käsikirjoituksia, taideteoksia ja erilaisia painotuotteita vuodesta 1896 tähän päivään. Kirjastossa voi tutustua yli kymmenentuhatta nidettä käsittävään kokoelmaan. Uusissa museotiloissa kävijöille on tarjolla myös kahvila, tapahtumia ja tutkijahuoneita arkistoihin perehtymistä varten.

Pietarin syrjivä homolaki tuli voimaan maaliskuun alussa. Laissa kielletään kaikenlaisen "homoseksuaalisen propagandan" levittämisen kaupungin alueella. Pietarin ylpeys, Eremitaasi, on yksi mailman merkittävimmistä taidemuseoista. Mietin, että johtaako laki mahdollisesti myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden tuotannon, tai yksittäisten homoseksuaalisuutta käsittelevien teosten sensurointiin? Entä ne teokset jotka nykyluennalla sisältävät homoseksuaalisia viitteitä? Entä katsoja, joka viivähtää hetken kauemmin tällaisen teoksen edessä? Entä kirjastot, taidekirjat joissa kuvataan näitä teoksia, tai kaunokirjallisuus täynnään homohahmoja? Puhumattakaan musiikista, suurista säveltäjistä? Mitä kulttuurista oikeastaan jää jäljelle?

Human Rights Watch varoitti jo ennen lain voimaantuloa, että lakiteksti on niin epämääräinen, että se voi johtaa jopa sateenkaarilipun kieltämiseen tai homomyönteisellä logolla varustetun t-paidan käyttökieltoon. Ensimmäiset pidätykset tehtiinkin jo huhtikuussa, kun kaksi henkilöä otettiin kiinni kadulta heidän kannettuaan kylttiä, jossa luki “Homoseksuaalisuus on normaalia“. Pop-tähti Madonnaa vastaan nostettiin syyte hänen konsertoituaan kaupungissa elokuussa. Homoyhteisöä ja Pussy Riot-yhtyettä performanssillaan tukeneelta Madonnalta vaadittiin 10 miljoonan dollarin korvausta lain rikkomisesta, eilen syytteet kuitenkin hylättiin pietarilaisessa oikeusistuimessa.

Pussy Riot-yhtye huusi kirkossa, “Vapauden aave taivaissa, Gay Pride kulkee kahleissa Siperiaan.” Punk-rukous rohkeine kannanottoineen LHBTI-ihmisten puolesta vei yhtyeen jäsenet vankilaan. Nyt heidät on kansainvälisistä vetoomuksista huolimatta siirretty vankileireille Siperiaan ja Keski-Venäjälle. Myös monet venäläiset ovat sitä mieltä, että yhtyeen jäsenten tuomiot ovat kohtuuttoman kovia. Naisten puolesta ovat ihmisoikeusjärjestöjen lisäksi vedonneet monet taiteilijat. Syksyllä ilmestyneen Anna Ahmatova Fontankan talossa -valokuvakirjan viimeisellä sivulla lukee "Free Pussy Riot". Teksti on viesti kirjan tekijöiltä. Anna Ahmatova-museon johtajan mukaan Pussy Riot ei olisi saanut hyväksyntää kirjailijalta. Anneli Heliö, Ahmatova-tutkija ja suomentaja, on toista mieltä. Hänen mukaansa Anna Ahmatova puolusti vainottuja, leireillä ja vankiloissa viruvia. Hänestä Anna Ahmatova oli uskovainen ja ortodoksi, mutta koskaan hän ei ollut suvaitsematon. Itse ajattelen hyvin samalla tavalla, mutta sillä ei mielestäni ole kovin paljon merkitystä, koska emme saa koskaan oikeasti tietää, mitä Anna Ahmatova olisi Pussy Riot-yhtyeestä ja heidän musiikistaan ajatellut.

On rohkeaa väittää tietävänsä, mitä toinen ihminen ajattelee, ajatteli tai ajattelisi. Juuri siksi tarvitsemme museoita, paikkoja joissa voidaan esittää esineitä, teoksia, arkistoja ja dokumentteja, joiden pohjalta jokainen voi muodostaa itse oman käsityksensä. Tulkinnat tapahtuvat aina ajassa jota eletään, huomenna voidaan jo ajatella toisin. Siksi ajassa elävä museo ei tarjoa vain yhtä tulkintaa, vaan avaa erilaisia polkujen päitä, joita seuraamalla voi oppia ymmärtämään toisia ihmisiä ja aikoja. Moniäänisyyden varmistamiseksi museot voivat tehdä paljon, avata tilaa vähemmistöille, kyseenalaistaa menneet käsitykset ja kysyä peruskysymykset aina uudelleen. Miksi teemme mitä teemme ja mikä on tärkeää?

Suomen ensimmäinen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiasta kertova näyttely, Vaarin paketti ja sateenkaarinappi, järjestettiin vuonna 2005 Tampereella. Werstaalta löytyy myös maamme ainoa LHBTIQ-museokokoelma, jota kartutetaan parhaillaan. Werstas etsii kokoelmaansa esineitä, valokuvia ja kertomuksia. Tarinoita järjestötoiminnasta, kuvia tapahtumista, tempauksista ja esityksistä. Museo haluaa haastaa sateenkaarikansan tallentamaan omaa menneisyyttään ja nykyisyyttään museon kokoelmiin. Tänä vuonna kuvia on kertynyt paljon, on juhlittu useammat Pridet, osoitettu mieltä Pietarin homofobista lakia vastaan ja Pussy Riotin puolesta. Taitaa olla aika kääriä tiedostot, flierit, julisteet ja tallenteet pakettiin, ja lähettää ne sähköpostipakettina tulevaisuuden Homomuseoon.

Katriina Rosavaara

Kiitos tilasta, tästä jatkaa Kulttuuria kaikille –blogin seuraava kirjoittaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti